It's over

En uskonut tämän päivän koittavan. 

Tai siis, tiesinhän mä että kyllä tää loppuu, mutta että oikeasti näin pian?

Tää on oikeasti nyt ohi.

Tuntuu että mun pää räjähtää.

Niin paljon asioita pyörii mielessä, mutta toisaalta tuntuu että se on ihan tyhjä.

En ainakaan saa mitään asioita sieltä ns. ulos.

Tää puoli vuotta on toisaalta ollut todella tapahtumarikasta aikaa, toisaalta taas kaikkea muuta kuin sitä.

Paljon asioita on ainakin selvinnyt.

Meidän suhde kestää kyllä erossa olemiset, kinat, riidat jne.
Meidän suhde kyllä kestää kaiken.

Meidän suhde pysyy samana kuin ennen inttiä, ellei ole kenties jopa muuttunut parempaan suuntaan.
Me ihan oikeasti rakastetaan toisiamme.

Olen niin onnellinen että tämä loppuu, mutta kyllä tää tuntuu vähän haikeelta, kun muistelee ensimmäisten lomien tuomia tunteita, kuinka niiiin kovin perhoset leijailivat vatsassa kun odotin rakasta kotiin.
Ja kuinka helvetin pahalta se tuntui joka kerta kun muru veti inttikuteet niskaan ja lähti ovesta....
Se ikävä, siitä tunteesta oikeesti tietää että kyseessä on jotain todella tärkeää.
Ja se ikävä on ollut joka helkutin päivä tämän armeijan ajan.

Kuinka ylpeä mä olinkaan joka leiristä jonka rakas selvisi, kuinka ylpeä mä olinkaan että rakas veti jussinmarssin (yli sata km) muutaman tunnin unella, ei luovuttanut, kuinka ylpeä mä olin kun rakas sai ylennyksen korpraaliksi?
Mä olin todella ylpeä. Ja olen vieläkin.

Niinkuin edelliseen postaukseen kirjoitin, jos intti kerran on ottanut ihan helvetisti meiltä pois,
niin on se myös antanut paljon.

Blogi varmaan lopettaa toimintansa, kun tuo korpraali nyt kotiutu.

Tosin jätän tämän kyllä tänne, ja saatan joskus tulla päivittelemään miten meidän arki on alkanut taas sujua :)

Multa saa mielellään kysellä inttiin/intti-leskeilyyn liittyviä kysymyksiä jne, autan mielelläni :)

Onnea kaikille jotka kotiutuvat ja joilla loppuu inttileskeily, ja ihan rutosti tsemppiä teille kaikille joilla vielä tämä jatkuu!!

Mitä jäljelle jää kun ystävätkin hylkäävät?

Jos nyt aluks leijuttais hieman, enään ei kasaa saa ;)

Mutta nyt itse asiaan... 

Asia joka yllätti perinpohjin, ja samalla suretti, on ystävä, tai siis 'ystävä'.

Niiiiiiiiin moni, joiden uskoin olevan hyväkin ystäväni, suoraan sanottuna hylkäsi mut tänä vaikeana inttilesken alun aikana.

Ja se jos mikä tuntui helvetin pahalle.

Niinkuin mulla ei muutenkin olisi ollut henkisesti paha olla tän intin takia, niin ystävät hylkäävät.. 

Sen takia henkinen pahoinvointi muuttui myös joksikin aikaa hyvin vahvaksi fyysiseksi pahoinvoinniksi.

En ole koskaan tuntenut itseäni niiiiiin yksinäiseksi.

Ei sitä voi edes sanoin kuvailla, minkälainen olotila silloin oli.

Paniikkikohtaukset, raju painonputoaminen jne olivat arkipäivää.

Toisaalta täytyy olla tyytyväinen tähän kaikkeen mitä tapahtui.

Elämästäni lähti ainakin yksi ihminen, parempi olla ilman tuollaista huonoa ilmapiiriä.

Mutta kyllä se mua harmittaa kun tosiaan luulin että oltiin hyviä ystäviä.

Mutta tää oli silti valmis hylkäämään mut mulle vaikeana aikana. Ei tosiystävät niin tee?

Onneksi myös ystäviä jäi elämääni, ja ilman muutamaa 'vanhaa' ystävää, ois tää puoli vuotta ollut helvetisti vaikeampaa.

Kiitos siis J,L & S.

Sain myös ihan mahtavan ihmisen elämääni, en tyytyväisempi voisi olla!

Kyseessä on vissiin joku mun sielunsisko, kun kaikki jutut meillä natsaa niin hyvin yhteen :D

En ois ikinä uskonut että intti voi tuoda mun elämään tälläisen kultakimpaleen.

Voisin ylistää tätä ihanaa ihmistä loputtomiin, enkä siltikään saisi kerrottua teille kuinka ihanasta ihmisestä on kysymys. Uskokaa siis kun sanon että TODELLA ihanasta!

Oot niin mahtava, I :)

Jos intti kerran on ottanut ihan helvetisti meiltä pois, niin on se myös antanut paljon. 

Ei pelkkää pahaa ilman pientä määrää hyvää, you know..

Tsädääm!

Tää siis oikeesti loppuu justkoht, ihan kreisiä!

Viimeiset lomat

Tänään alkaa murun viimeiset lomat.

VIIMEISET LOMAT.

Tuntuu niin oudolle, että muru ottaa tosiaan siviilikamppeet mukaan sunnuntaina kun lähtee,

ja torstaina voi miettiä että se oli siinä!

Mua on pikkuhiljaa ruvennut jännittämään.

Meneekö meidän elämä samalla tavalla kuin ennen murun armeijaan menoa, vai ollaanko me molemmat tämän puolen vuoden aikana kasvettu kuitenkin sen verran, että totuttelemista elää taas 24/7 yhdessä riittää?

Mites muiden joiden miehet kotiutuvat ihan kohta, aatteet tälläisistä asioista on?

Ois kiva jos pistäisitte kommenttia, vaikka ihan anonyyminä jos muuten ei tahdo, että minkä vuosimallin leskiä täällä ollaankaan? :) Kerran aikasemmin kyselin asiasta ja muutama vastaus tulikin mutta teitähän lukee paljon enemmän täällä ;)

Ja niin siis aattelin myös itse sellaista juttua että te tulevat lesket, olitte te sitten II/13 tai I/14, jos teillä on jotain kysyttävää inttiin tai enemmänkin inttileskeyteen liittyen, niin voitte kysellä niin koitan vastailla parhaani mukaan! :) Vai tekisinkö jonkun postauksen liittyen leskeyden hetkiin? Kommentoikaa ja kertokaa niin tiedän mitä haluatte! :)

Ps. se on TJ7 tättäräärää!

Voiko tämä olla tottakaan?

Tänä aamuna oli kyllä erityisen mukava herätä, kun rakas herätti kertomalla että kahvit on keitetty! 

Hymy huulilla nousin, ja tietokoneelle tuttuun tapaan tsekkaamaan aamukamman TJ-kalenteri.

Mitä?! TJ10, siis oikeasti, kymmenen :D

Parasta tässäkin on että noistakin hassuista jäljellä olevista aamuista muru viettää kassulla vain kuusi.

Mä olen onnellinen.

Sormet varpaat, sormet varpaat !

Nyt sitten aamut voi laskea siis sormin ja varpain, kalenteri nimittäin näyttää kutakuinkin..

TJ19 

Oon muuten pikkuhiljaa ruvennut miettimään tämän blogin tulevaisuutta, kun noita aamuja inttileskenäkään ei ole kovin montaa jäljellä.

Jätänkö blogin tänne, että sitä voi halukkaat lueskella, poistanko blogin kokonaan, vai tulenko vielä joskus kertomaan mitä meille kuuluu, miten arki on lähtenyt rullaamaan intin jälkeen jne?

Mullahan tosin on toi toinen blogi, josta mun kuulumisia ja kaikkea muuta, voi lukea ja seurailla. 

Eli sinne vaan jos mun kuulumiset kiinnostaa!

Tästä kuvanotto hetkestäkin on ikuisuus. 

Valapäivänä tämä on otettu, Iina sen napsas niinkuin muutaman muunkin kuvan ja lähetteli muutaman niitä mulle :)

Nyt mä lähden varmaan vähän pakkailemaan tavaroita, kun tänään ois vissiin lähtö keskelle metsää mökille, ottamaan brunaa ja uimaan, kun siellä sattuu uima-allaskin olemaan ;)

Hauskaa viikonLOPPUA teille kaikille, oli teillä sitten muru kotona tai ei :)

LTJ12 & TJ24

Mietin miksi murussa oli jotain outoa, perjantaina kun se tuli kotiin. Sitten tajusin katsoa rinnuksiin :D

Ihan mahtavaa, ylennys todellakin oli ansaittua :)

Nyt onkin sitten edessä viimeinen gines. Nyt varmasti vaan ajattelen että helpollahan se menee kun viimeinen on,

mutta viikonloppuna luultavasti viimeistään surettaa samalla tavalla kuin aikaisemminkin :D

Päivää ennen kuin muru tulee seuraavan kerran kotiin, tulee yksi toinen inttileski mun luokse kylään :)

Juhlitaan vähän mun synttäreitä, mutta ennen kaikkea JUTELLAAN :D 

Ehkä ihan hyvä vaan että meidän murut ei ole paikalla silloin, kun me kaks päästään keskustelemaan kunnolla? ;D

Mä olen niiiiiiiiiin onnellinen

Hihih. En voi lakata hymyilemästä. Oon niin onnellisella päällä etten oo aikoihin ollut.

Puoli kymmeneltä aamukahvia juomassa, hyvä musiikki soimassa. Aamukamman TJ-kalenterin tsekkaus.

TSÄDÄM. Kaksikymmentäyhdeksän aamua enään. 

MITÄ. Totta se on.

Kaksikymmentäyhdeksän aamua enään, ja sitten muru on taas kokonaan kotona.

Nyt se on jussinmarssilla.. Voi olla aika poikki kun tulee kotiin perjantaina, kun niillä on ollut tällä viikolla jo cooper ja lihaskuntotesti :)

Hihihih.

Mä rakastan murua, mä rakastan kesää, mä rakastan aamukahvia, mä rakastan hyvää ystävää, mä rakastan tällä hetkellä varmaan kaikkea. 

Oon niin onnellinen, siis kelatkaa, kaksikymmentäyhdeksän.

Loppuaika seisotaan vaikka päällään, ja hammasta purren

TJ45. Neljäkymmentäviisi.

Hohhoh, mulle tulee jotenkin niin outo fiilis, et onks tää oikeesti jo näin lopussa?

Ei enään kauaa niin saan taas jokainen aamu möyriä murun kainaloon? Ihan oikeastiko tämä siis on ohi pian?

Muru tuli tiistaina (30.4) lomille, ja lähti sunnuntaina takaisin kassulle.

Muru tulee takaisin keskiviikkona, ja lähtee taas takaisin kassulle sunnuntaina. Joten pitkät lomat ovat, on niitä odotettukkin. Tosin nyt oli kyllä omalla tavallaan paljon vaikeampaa kun toinen lähti, kun sai kuitenkin olla toisen kanssa niin kauan.. 

Nyt vissiinkin sitten näiden lomien jälkeen alkaakin vähän lyhyempien lomien kausi, yhden yön lomaa ja ainakin yksi gines olisi vielä edessä. Täytyy vaan yrittää lohduttautua siihen että tämä on ohi kohta, ja sitten tosiaan kaikki on taas oikeilla raiteilla.

Käytiin viikonloppuna moikkaamassa äitiä, muru siis 'uhrautu' lomillaan lähtemään anoppilaan :D

No ei, ei tarvinnut uhrautua kun ne tulevat niin hyvin juttuun keskenään, eikä mun äiti ole sellainen 'tyhmä',

vaikka itse sanonkin ;D Vanhushan se kohta on, kun jo ensivuonna tulee 40v mittariin ;)

Nyt olen sitten kipeänä, olen nukkunut kokopäivän, vuorotellen herännyt juomaan kahvit ja sitten kurkkulääkettä ja särkylääkettä, ja tunnin päästä taas nukkumaan. Josko näiden kahvien voimalla nyt jaksaisin pinnistellä, ja valvoa iltaan asti. Kai mä jaksan, kun odottelen murulta taas puhelua.

Mä en tiedä millaisista kuvista täällä blogin puolella pidätte, mutta isken tähän tämän päivän asukuvat, jotka sain itselaukaisimen avulla otettua :D

Sinä olet minä, enemmän kuin kukaan

Tällä kertaa saatiin gines alta helpolla. Tuleehan se muru jo huomenna (TI) kotiin.

Sitten saan pitää murua sunnuntaihin asti, jolloinka se häipyy muutamaksi päiväksi kassulle,

mutta tulee takaisin taas keskiviikkona :) 

Murulla ei mennyt sen loma-anomus läpi.

Se haki lomaa niin, että oisi päässyt jo tänään maanantaina kotia.

Ei onnistunut. Kunnon syytä ei edes ollu miksi se hylättiin.

Tulee se silti jo huomenna < 3

Jos syy on se mikä luullaan, niin varmasti oisi parasta

että mä kirjottaisin murun puolesta tulevaisuudessa ne.. ;D

Kiire lääkäriin torstaina, joten heitin nopeasti tummat kulmat nassuun ja menoks!
Huulipuna on lisätty vasta lääkärireissun jälkeen.

Tuona viimeisenä sunnuntaina, TJ-kalenteri näyttääkin jo TJ37. 

WOW. TJ37?

Onko se mahdollista? 

Onks tää nyt sitten oikeasti mennyt nopeasti tämä 'inttileskeily' ?

Kaksi viikkoa sitten olisin vielä sanonut että paskat tämä mitään nopeasti ole mennyt,

mutta nyt tämä aika on ottanut kyllä kunnon spurtin ja kiitää vain eteenpäin, kohta näyttäen TJ0...

Mitään pelkää en kanssas kun oon

Kyllä se toisesta luopuminen on silti vaikeaa vaikka melkein sata aamua on jo takana.

Ei ehkä niin murskaavaa kuin alussa, mutta vaikeaa.

Meillä oli murun kanssa niin ihana päivä esimerkiksi tänään että ei ois halunnut että se loppuu, ei sitten millään.

Tuli viikonlopun aikana yhden kerran yksi pieni 'romahdus' tämän kaiken suhteen,

ja olin niin onnellinen että muru oli siinä, ja lohdutti mua, ja sanoi että kohta tää on ohi 

ja saadaan taas olla yhdessä niinkuin halutaan.

Mut kyllä tää toisesta luopuminen on varmaan viimeiseen hetkeen asti vaikeaa,

eikä koskaan kokonaan helpotu?

Hetkittäin helpompaa, hetkittäin vaikeampaa.

'voisitko jäädä tiistaihin asti lomille että voisit kattoa mun kanssa maanantai-iltana harry potterin kun en yksin uskalla ?'

Hahah, mun kysymys murulle tossa muutama päivä sitten :DD^

Muru tulee lomille tänään, ihanaa!

Ja tiesittekös että se on TJ76!? 

Kello on kohta vasta yksitoista ja mun vatsassa lentelee jo perhosia,

en jaksa odottaa että kello ois noin puol kuus ja muru pamahtais tosta ovesta sisälle :)

Sitä ennen mun kuitenkin on vielä lähdettävä tarpomaan lääkäriin.

Jotkut voisivat kysyä että 'taasko?', kyllä.

Oon sanonutkin että en taida olla terveenä tän puolen vuoden aikana kahta viikkoa putkeen ollenkaan..

Noh, toivottavasti nyt saataisiin selville mikä vaivaa ja lääkkeet siihen :) Ja toivotaan että ne tällä kertaa myös tehoaisivat kunnolla.

Lääkärin jälkeen onkin aika kiertää kaupan kautta kotiin, ja jäädä perhoset vatsassa odottelemaan murua ;D

Murun odottelua viimelomilla :)

Tulikin tosta mieleen että kuinka hassu tunne se oli kun odotin murua ensimmäisille lomille :D

Vatsaa kutitti ihan älyttömästi ja ehkä vähän heikottikin,

pompin täällä kotona miettien miten mä nyt sitten reagoin kun muru tulee, jännitti :D 

Mulla vaan oli niin älyttömän kova ikävä sitä,

että en oikeesti tiennyt miten päin olla!

Loppujen lopuksi taisin vain päätyä murun suureen halaukseen ja ruveta itkemään :D

Onko siellä paljon muita inttileskeilijöitä joiden puolisot taitaa kannella niitä pöpöjä kotiin,

jonka seurauksena olette kipeinä useammin kuin tarpeeksi? :D

Muistatteko mitä ajattelitte kun teidän oma rakkaanne tuli/oli tulossa ensimmäisille lomille? :)

Perjantai, päivistä parhain (ainakin tällä kertaa)

Monday you can fall apart
Tuesday, Wednesday break my heart
Oh, Thursday doesn't even start
It's Friday I'm in love

Jee, viikko on vihdoin ohi ja on perjantai, muru tulee kotiin <3

Onks ensviikolla pääsiäinen? Jos on niin murulla ois taas pidennetyt lomat! 

Hyvä vaan että saavat nyt enemmän lomia, niitten p-kausi oli meinaan sellaista kasarmilla oleskelua että jeejee.

Toisaalta, oon ihan tyytyväinen että suurinosa yhdenyön lomista ja gineksistä (ei niitä gineksiä kerinnyt olemaan kyllä kuin vissiin 1-2) oli alussa, koska alussa oli muutenkin totuttelemista tähän kaikkeen ja sitten tuo kaikki ns. kakka siihen, nythän tää intti tuntuu vaan helpottavan mitä lähemmäs kotiuttamista mennään!

Jos teistä kukaan tajusi pointtiani :D

Koska jos muru olisi alussa päässyt joka vklp kunnon lomille,

ja nyt yht'äkkiä olis ginekset ja yhdenyönlomat alkaneet, olis se voinut olla aika kolaus.

Kuva on otettu toisesta blogistani.
Hitto, oon syönyt kuluneen viikon aikana ihan hirveesti! Kattilallinen jauhelihakeittoa,nakkikastikkeet perunamuusilla, iso vadelmarahka-piirakka, paljon leipää jne :D Ihan kuin olisin jotenkin ajatellut että kun muru ei saa siellä leirillä kovin hyvää ruokaa tällä kertaa, niin mun pitää syödä sen puolesta, haha :D

Onko jollekkin teistä käynyt näin että alussa oli paljon lomia ja nyt ne ovat harventuneet huomattavasti, ja miltä se on tuntunut?

Onko nyt edessä gines, vai kenties jopa pidennetyt lomat? :)

Onkos täällä melkeinpä kaikki lukijat I/13 leskiä,

vai löytyykö esim II/12, tai jopa tulevia I/14? :)

You and me -us-, forever and always

Ihan mahtava vklp takana, pidennetty sellainen.

Vasta maanantai-iltana jouduin luopumaan murusta.

Tiedän kyllä että muru tulee kotiin taas jo perjantaina, mutta silti tuntuu vaan niin tyhjältä ilman murua.

Tuntuu että täällä kämpässä kaikuu, vaikka kämppä täynnä roinaa onkin, kun muru ei ole kotona.

Tuntuu vaan yksinkertaisesti siltä että unohdan kaikenmuun paitsi ikävän,

sinä samana hetkenä kun muru kävelee ovesta pihalle inttikuteet niskassa ja mä jään yksin kotiin.

Tuntuu etten vaan osaa tehdä mitään ilman murua.

Random-kuva tämän kuun alusta.

Ja miten hyvältä voikaan tuoksua murun paita jota se lomilla käytti, hah.

Ja kuinka mieluusti nyt ottaisin sen niin kovin kuorsaavan murun tohon viekkuun,

vaikka ennen on kuorsaus saanut melkeinpä raivonpartaalle (inhoan siis kuorsaamista todella paljon :D) 

Ja kuinka helpottavaa on se että saa nukahtaa murun kainaloon kun on ollut henkisesti hyvin raskas päivä.

Mua ahdistaa kun ajattelen, kuinka paljon hyviä hetkiä me menetetäänkään armeijan takia.

Kuinka paljon kaikkea ihanaa meille niinä päivinä jotka muru nyt palveluksessa on, kerkiäisi tapahtua?

Toisaalta, nyt oikeastaan jokainen päivä joka yhdessä ollaan, on ihana. 

Nyt edessä on kolmen päivän leiri, joka merkitsee vähintäänkin niukkaa yhteydenpitoa.

Oon onnellinen jos saan yhdenkin viestin jokaisena päivänä.

Voih, olisipa jo kesäkuun 20päivä, ja saisin murun lopullisesti kotiin..

Mulla on niin kauhea ikävä.

TJ 100

Niin, sata.

Sata aamua enään tätä erossa olemista, ja sitten tää on ohi.

Kuusikymmentäviisi (65) aamua takana.

Ohhoh.

Oon murun poissa ollessa opetellut syömään aamupalaa ja muutenkin elämään terveellisemmin.
Hyvältä näyttää ja toivotaan että tämä jatkuu vielä pitkäänkin!

Miten me ollaan kestetty ja tullaan kestämään?

Pakko se vain on kestää, ei mitään niin hyvää mitä meillä on halua heittää tälläisen takia hukkaan, ei todellakaan.

Joidenkin (255vrk & 347vrk leskien/sotilaiden) mielestä tämä 165vrk ei varmaan ole mitään,

mutta meille tää on kyllä ihan riittämiin. Tai mulle, enhän mä voi toisen puolesta puhua. 

Toki jos rakas esim. vuodeksi olisi joutunut niin täällä sitä oltaisiin vuosi leskeilty, mutta näin tämä meni kyllä molempien toiveiden mukaisesti (muru halunnut alusta asti olla puoli vuotta ja minä pidin peukkuja että näin myös tapahtuu) ja mikäs sen mahtavempaa :)

Kyllä tää toisen odottaminen on paikoittain käynyt aika rankaksi, henkisesti.

Tosin ne rankimmat ajat taitavat kohdistua ensimmäis(t)en kuukauden/kuukausien kohdille, joista pikku hiljaa ollaan lähdetty kohti parempaa.

Toki niitä romahduksia myös tulee vielä, varsinkin jos on hankalia asioita elämässä, joiden käsittelemiseen tarvitsisi rakkaan apua.  

Tai edes sitä että se rakas kuuntelisi kuin huutaisin ja raivoisin kuinka paska maailma on ja mä vihaan kaikkea. Sen jälkeen se käskis mut mukaan tupakalle ja mulla olisi taas parempi olo.

Vielä täytyy se sata aamua odottaa, mutta Veli Sikiön sanoin,

'Näillä mennään ja odotus palkitaan' 

Näinkö, toivotaan ;)

Päivä päivältä päivät vähenevät. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Joka päivä minä sinua täällä odotan... LTJ 11 & TJ 108

Vklp oli mahtava.

Mun suunnittelema yllätys onnistui täydellisesti, muru oli niiiiin tyytyväinen alkuruokiin,

pääruokaan ja jälkiruokaan mitkä sitä odotteli täällä kun pääsi kotiin :D

Ja muutenkin koko vklp, oltiin vaan kahdestaan < 3 

Kaupassa käyntiä ja takapihan tupakkareissuja lukuunottamatta ei poistuttu meidän kämpästä mihinkään :D 

Kateltiin leffoja, syötiin hyvin, ja vaan oltiin < 3 

Nyt on sitten edessä gines.

Ajatukset on kyllä sekaisin. 

Itse olen kipeänä tällä hetkellä, enkä kyllä toivo mitään muuta

(paitsi ehkä sitä että parantuisin..) niin kovin että muru olis mua täällä hoivaamassa nyt :(

Eilen oli taas tosi vaikeaa päästää muru lähtemään.

Tai hyvinhän mä sen päästin siitä ovesta ulos tarpomaan mutta henkisesti teki kyllä tosi tiukkaa.

Edessä oleva gines ei helpota toisen kotoa poistumista ollenkaan, varsinkin kun tietää että nyt ei tosiaan nähdä vklp :(

Mä haluan että muru tulee kotiin.

Kirjotus voi olla vähän (paljon) sekavaa kun kirjoitan  tätä tosiaan kipeenä, juuri vasta juon aamukahvia

ja röökillä en ole vielä käynytkään :D Eli en ole edes kunnolla vielä herännyt.

Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan, ja keräät talteen palaset kun hajoan

Ihan mahtava viikonloppu murun kanssa takana!

Perjantai meni kahdestaan kotona, oltiin vaan  ♥

Lauantaina lähdettiinkin sitten juhlimaan!

Lähdettiin siis murun tupakavereiden kanssa baariin, ja oli kyllä hauska ilta :) 

En yhtään ihmettele että muru viihtyy hyvin tupakavereidensa kanssa!

Pieni ahdistus päällä, en tiedä milloin nähdään murun kanssa seuraavan kerran.

Mitään varmuutta ei ole pääseekö ensi vklp lomille, vai joutuuko jäämään kassulle.

Jos nyt muru joutuu ensi viikonlopuksi sinne jäämään, on meillä edessä ensimmäinen tuplagines.

En tahdo että muru jää sinne, tahdon sen kotiin.

Pimeän tultua mä puristan sun kättäs
Oothan tässä vielä huomenna?
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Ja keräät talteen palaset kun hajoan
Niin oothan tässä vielä huomenna
Sä oothan tässä vielä huomenna? ♥

TJ 119, olen onnellinen

Viime päivityksestä onkin jo aikaa :)

Murun vala oli siis viimeperjantaina ja se meni mahtavasti :)

Näinpä yhden toisen inttileskenkin siellä, ensimmäistä kertaa! Hauska yhteensattuma et meidän murut on molemmat samassa komppaniassa ja jatkaakin samoissa tehtävissä koko loppu palvelusajan :)

Siitä puheenollen, olin varmaan maailman onnellisin sillä hetkellä kun sain tietää että muru kotiutuu 20.6 < 3 

Se on siis TJ 119 ja muru on kotona! Kohta on mennyt jo kaksi kuukautta, enään 4 jäljellä. 

Aika on mennyt yllättävän nopeasti, paljon nopeammin kuin mitä kuvittelin sen menevän. 

Kohta on jo kesä ja muru on taas kotona, ihanaa!

Tämäkin viikko on mennyt ihan hurauksessa.

Muru lähti maanantaina ja tulee perjantaina, eli huomenna.

Tuntuu että vastahan se lähti pois kotoa ja tuleekin jo heti takaisin? Kyllä tää mulle käy! 

Parempi näinpäin kuin se alun kauhea surku ja hitaasti menevät päivät ilman toista.

Musta tuntuu että saatan pikkuhiljaa oppia nauttimaan tästä yksinäisyydestä.

Paitsi yläkertaan muuttaneet kakaroineen vie tästä sen pienenkin hohdon mitä kerkesi tulla...

Miten lapset voi pitää tollasta meteliä?

Laitoin murun vaatteet päälle, oli pakko päästä testaamaan :D

Kyllä noi vaatteet murua enemmän pukee kuin mua, pakko myöntää ;D

Onnea ja epäonnea

EIKÄ. Siis ei voi olla totta.

Eilinen päivä oli ihan pyllystä. Joka puolelta sateli sontaa päälle niin että huhhuh!

Minä tietenkin kiitollisena tästä kaikesta, itkeskelin ja toivoin että se muru nyt soittelis pian sieltä.

Mietin siinä illalla miksei sillä ole vieläkään puhelin päällä, vaikka kello lähentelee jo kymmentä..

Onneksi olin oikeaan aikaan fb. koska yhtäkkiä muru pistää siellä viestiä että anna numeros puhelin tippu eikä mene enään päälle.... 

Onneksi sillä on joku supermegahyperihana tupakaveri, joka lainasi varapuhelintaan, että Leevi pääsi mulle nopsaan soittamaan.

Haha, voin kuvitella sen tilanteen niin hyvin, muru varmaan pelkäs että tuun muuten porttien läpi katsomaan mitä on tapahtunut jos se ei pääse mulle mistään soittamaan tai tekstaamaan :--D

Sunnuntaina käytiin murun äidin kanssa sotkussa murun kanssa kahvilla ja munkilla. 

Oli niin helpottavaa nähdä toinen viikon jälkeen, kun näki että toisella on kaikki hyvin ja fiilis hyvä :)

Ihmettelen vaan että mikä ton päähän on oikein tullut, se ihan suoraan sanoi tykkäävänsä leiristä ja odottelee uutta leiriä innoissaan, HUH!?! Noh, luultavasti hänellä niitä leirejä on tulossa useita, joten ihan hyvä vaan että tykkää niin on sitten mukavempaa ollakkin siellä.

Meistä se taidan olla minä joka noista leireistä en oikein 'välitä', mutta eipä tälle mitään mahda :D

Enään kaksi yötä, ja sitten onkin perjantai!

Valapäivä, mitä odotan kovasti, sekä tietenkin valan jälkeisiä lomia < 3 Pisimmät lomat tähän asti, wuhuu!

Saas nähdä mitä pojat sanovat ystävänpäiväpostista, pistin sinnepäin pussin karkkia ja suklaalevyn,

kortin kanssa menemään, jossa luki hyvää ystävänpäivää :)

..Sillä vierelläsi on kaunista niin, lumihiutaleet leijuu tähdet taivaassa keinuu, sillä vierelläsi on kaunista niin ei pimeä haittaa..

Haikea olo.
Tahtoisin vaan nähdä murun ja saada siltä edes sen yhden pitkän halauksen.
Viikon sana varmasti on ikävä.
Normaalisti torstaisin mun fiilikset on jo parempaan päin, kun tiedän että lauantaina muru taas on kotona.
Nyt tuntuu että tää haikeus ja ikävä vaan kasvaa, eikä laske niinkuin normaalisti tähän aikaan viikosta.
Niin, ei se muru tulekkaan tällä kertaa lauantaina kotiin.

Nähdään murun kanssa 15pv seuraavan kerran, ellei niillä satu sunnuntaina olemaan vapaata että muru pääsis sotkuun.
Se oliskin ihanaa nähdä sunnuntaina, mutta se että jos ne pääsee sunnuntaina sotkuun ja nähtäis silloin olis vain plussaa!

Oon ollut ihan etuoikeutettu siinä suhteessa että olen saanut muutaman viestin koko viikon aikana, kun muille ns' inttileskille' joiden poikaystävät/miehekkeet ovat leirille, joiden kanssa olen jutellut, ei ole tullut viestiäkään.

Hitto, mulla on ihan tajuton ikävä sua rakas.

Miten yhdellä viestillä voikin olla niin suuri vaikutus < 3 

Mä varmaan rakastan liikaa, kun en vaan pysty oleen toisesta erossa ilman että koko ajan sattuu

Tyhjä olo.

Tai ei oikeastaan edes tyhjä, vaan ahdistava.

Miten voikin tottua toisen läsnäoloon yhdessä yössä niin kovin että aamukahvienkin keittäminen ilman toista tuottaa vaikeuksia?

Mulla ei ollut tälläinen fiilis edes silloin kun muru lähti inttiin.

Ei silloin ollut tälläistä, ei ahistusta yms. Nyt on, miksi?

Murulla alkoi maanantaina 6päivän leiri, sekä tuleva viikonloppu on, tiedättekö mitä?
TADAA! Gines. Hmmph!

Mua turhauttaa niin paljon kun leeviltä loppui akku jo nyt, eli aikaisintaan lauantaina kuulen murusta.
Kaiken lisäksi, raskain asia.

Muru kerkesi pistämään mulle viestiä että '' rankkaa on jo nyt, sun on pakko tulla sotkuun sunnuntaina! ''
Ja mullahan ei ole mitään kyytiä sinne :(
Olisin kyllä valmis maksamaan jos joku mut heittäis sinne ja takaisin kotiin, mutta näillä näkymin ei kukaan :(
Ahdistaa se asia eniten tässä kaikessa kun muru oikeesti odottaa sitä että tulen sinne enkä mä pääse, enkä voi edes ilmoittaa murulle sitä etten mä pääse sinne :(

Seuraavan kerran me siis nähdään 15pv, valassa.
Mua ihan oikeasti a-h-d-i-s-t-a-a.

Katson itseäni peilistä ja toistan 'kyllä minä pärjään vielä 11 päivää'-mantraa samaan aikaan kun kyyneleet putoilevat silmistä. Niin. kyllä mä pärjään.

Tää on niin väärin että joutuu olemaan erossa omasta rakkaastaan ilman kummankaan osapuolen haluamista!

MURU TULEE KOHTA KOTIIN!

Hihhih, oon niin onneissain täällä, pompin paikasta toiseen hymy pyllyssä kuunnellen hyvää musiikkia.

Eilen yöllä kun olin menossa nukkumaan rupesin tavalliseen tapaani yksin surkuttelemaan kun on murua niin kova ikävä,

että kuinka monta yötä joudun vielä yksin nukkumaan, tajusin, että seuraavan yönhän nukun murun vieressä! 

Oi että, se fiilis kun tajusin et muru tosiaan tulee kotiin pian... :)

Se on kotona kuitenkin valitettavasti taas vain yhden yön.. Mun mielestä on niiiiiiiiiin epäreilua että just tolla komppanialla menee nyt noin :( Noh, ei voi mitään...

Vielä epäreilumpaa on se että ne on ensiviikonlopun siellä, eikä Leevi siis tule lomille :(

Vielä sitä epäreilumpaa on se että Leevi lähtee ensiviikoksi kuuden (6) päivän leirille, joten yhteydenpito on huimasti vaikeampaa kuin nytten...

Ekaksi et saa koko viikkoon välttämättä tekstailtua saatika puhuttua toisen kanssa, sitten se ei pääse edes lomille!

Brrrrh, olen katkera kaikille joiden poikaystävät/miehet käyvät usein lomilla :D

Mä lähden valmistelemaan kotia ja itseäni siihen että Leevi on kohta (!!) kotona,

jos näiltä perhosilta jotka vatsassani lepattavat pystyn :D Hih!

Ikuisuus aikaa, siispä sulle päiväkirjaa kirjoitan

Päätin jo ennen Leevin lähtöä armeijaan, että toteutan tämän.

Kirjoitan jokaiselta Leevin armeijassa viettämältä päivältä tekstin vihkoon, ja sitten kun aamut näyttävät TJ0, hän saa vihkon itselleen. Vasta sitten.

Tää vihkohan on ihan perus tyyliin kouluvihko, mutta tilasin täältä ns. 'muistikirjan' jonka sisällön suunnittelin niin että se on kuin päiväkirja.

Vihkon kannen ja sisällön sai suurinpiirtein suunnitella itse, ja se oli tosi mahtavaa! 

Tulee niin paljon henkilökohtaisemman näköinen.

Esittelen tuon vihkon sitten kun se saapuu, teille!

Onko kukaan muu kirjoittanut miehelleen/poikaystävälleen ns. inttilesken päiväkirjaa? :)

Tämänhän voi toteuttaa niinkin että kirjoittaa esimerkiksi joka päivältä,viikolta, tai kuukaudelta kirjeen,

ja antaa ne/sen sitten tuolle kotiutuvalle sotilaalle :)

Musta tää oli niin kiva idea että oli pakko toteuttaa itse!

Ymmärräthän että näit jo melkein koko kuvan, ja tulet ehkä pettymään. Varmistin vain kun vieläkin me tässä seisotaan

Toivon ja rukoilen että se mitä on jäljellä näkyy tässä..

.. Ja pelkään että se mitä on jäljellä olisikin tämä..

Hitto, toi ensimmäinen (ja toivottavin) näyttää niiiiin paljon lyhkäsemmältä kun tämä toinen,

mutta niinhän se onkin.

Rupes oikein ahistamaan kun ajattelin että entä jos mun muru kuitenkin oiskin ton 347 vrk.

Mutta aika varmasti hän tuon 165 vrk on siellä, sellasta tietoa sieltä on tullut.

Vaikkei niitä siellä siis ole edes päätettykkään mutta en nyt viitsi täällä miekkosen henk.koht. asioita kauheasti valaista :)

Mutta koskaan ei kannata olla liian varma :P  

Mansikkaa ja valkoapilankukkaa..

Olipa ihana viikonloppu.

Tai no, meidän vklp alkoi kyllä vasta lauantai-iltana, kun toi rakas sieltä tuli lomille..

Vietettiin laatuaikaa kahdestaan kotona, ja kellon tullessa melkein kymmenen, lähdettiin paikalliseen.

Ei siellä ketään ollut ennen kuin me mentiin, tai olihan siellä 2 ihmistä. 

Kuitenkin hetkisen päästä koko paikka oli ihan täysi! Ihan ihmeteltiin että mistä tälläinen johtuu :D

Leevi oli niin ihana ja kävi laittamassa soittimeen muutaman kolikon ja hartaasti valitsi sieltä muutaman biisin, ja yksihän oli tämä..

Toi biisi on ns. yksi meidän biiseistä, oli ensimmäinen laulu jonka leevi mulle aikoinaan lauloi :)

Leevi hyräili eilen mulle tota ja kyllä mun piti huulta purra ettei kyyneleitä päässyt tippumaan, niin jotenkin vaan otti kovin..

Ne ajat oli silloin kun ei tarvinnut mistään huolehtia ja oltiin ihan vastarakastuneita, hih!

Nyt se muru lähti sitten takaisin kassulle, ja jäin yksin tihruttamaan itkua kotiin.
En vaan voi sille mitään että mun vaan teki niin pahaa päästää Leevin kädet irtoomaan mun ympäriltä,
oisin varmaan tehnyt mitä vaan että oisin saanut edes sen pienen hetken lisää!
Ikävää helpottaa kuitenkin se että Leevi tulee onneksi taas ensi lauantaina kotiin, ei montaa yötä siihen!

Teille voinkin paljastaa, että piilotin/pistin Leevin reppuun hänen tietämättään rakkauskirjeen, heh!
Laitoin sen kirjekuoreen ja kirjoitin päälle ''rakkauskirje'' ja koko kirjekuori täyteen sydämiä;)
Toivotaan että toinen ilahtuu kun sen löytää :)

Luultavasti huomenna menen postiin, postittamaan Leeville kirjeen/paketin :) Siellä onkin tekstiä ja piirroksia, toivottavasti irtoo naurut ;) Ja tietenkin piti leevin lempiherkkuja pistää mukaan pakettiin!

Mulla on vaan niin ikävä mun murua kokoajan.
Tätäkö tää ihan oikeasti tulee kokoajan olemaan?

Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltäpäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen

Muru tulee tänään lomille, jee!

Tosin se on vain yhden yön, lähtee jo sunnuntaina pois.. Mutta oon mä vaan niin onnellinen että se on edes sen yhden yön! Kyllä sekin on parempi kuin se etten näkisi Leeviä ollenkaan.. 

Vaikka jossain vaiheessa mietinkin että eikö se olisi parempi että ei olisi noita yhden yön lomia,

vaan mielummin yksi vklp kiinni, yksi kokonaan vapaa jne. mutta oon mä nyt sitä mieltä et on se ihanaa kun on edes yhden yön!

Sunnuntai vaan pelottaa. En haluaisi taas romahtaa Leevin ollessa vielä kotona.

Mutta .. Se on ihan hirveä kun toinen pistää inttikuteet niskaan, siinä se vasta kärjistyy että toinen on oikeasti justnytkohta lähdössä pois kotoa.

Itkeä tirautin Leevin tullessa ensimmäisille lomille, oli jotenkin niin helpottavaa nähdä toinen muutaman viikon erossa olemisen jälkeen. En ois millään tahtonut päästää irti, aattelin varmaan että jos nyt päästän irti se lähtee taas ja jättää mut yksin. Hassu minä.

Tosin eihän se ns. omasta halustaan sinne lähde ja jätä mua tänne kotiin sitä odottelemaan, velvollisuudestahan tuo lähtee. Ja sen tiedän että Leevi käy varmasti vaikka päällään seisoen armeijan loppuun.  

Kyllä toi intti on sille sen verran tärkeä juttu.

Vaikka se ainakin tällähetkellä on sitä mieltä että puolella vuodella tahtoo selvitä.

Niin tahdon kyllä minäkin.

Lentosuukot mun murulle!

Sekaisin kaikesta

Ajattelin alkaa kirjoittelemaan tällä inttiajalle omaa blogia, osittain siksi että en viitsi tuota ns. kunnon blogia täyttää kaiken maailman inttiin liittyvällä, kun kaikkia lukioita se ei varmastikkaan kiinnosta.

Tästä se lähtee.

Mä en vaan oikeesti käsitä sitä vieläkään että tämä kaikki tulee kestämään VÄHINTÄÄN sen puoli vuotta?

Mulla on tällä hetkellä niin kova ikävä omaa rakasta että oikein pistelee.

Kai tästä pitäis ns. ottaa 'iloirti', tästä ajasta, mutta kysympähän vaan mikä ilo, kun niin moni sitä toitottaa?

Suljen suurimman suruni sisälleni, enkä paljasta sitä kenellekkään.

Tuntuu ettei kukaan ymmärrä sitä kuinka pahalta ja kamalalta musta tuntuu. Vaikka varmasti ymmärtää. Tai no, en tiedä.

Varsinkaan Leeville en halua edes kertoa kaikkea, etten vaan vaikeuttaisi sen aikaa siellä.

Kai silläkin on/olisi helpompaa siellä kun se 'tietäisi' että mulla menee hyvin täällä, ja mä pärjään?

En mä kuitenkaan valehtelemaan rupea, se olisi todella väärin.

Kyllä sen Leevinkin pitää tietää se kuinka ikävä mulla sitä on.

Mutta kaikista pahimmat ikäväkohtaukset, ja ne hetket joina vaan istun olkkarin lattialla Leevin t-paita halauksessa, ja itken lohdutonta ikäväitkua, voi jättää sitten omaan tietoon?

Vai pitäisikö mun oikeasti kertoa kaikki Leeville?

Inttilesken päiväkirjaahan mä oon kirjoittanut ensimmäisestä inttipäivästä lähtien vihkoon,

ja sinnehän mä kirjotan _kaiken_. 

Muru saa sitten lukea koko kirjasen kun pääsee lopullisesti pois sieltä.

Toi päiväkirjaan kirjoittaminen on helpottanut suunnattomasti, uskokaa pois.

Sinne kun on saanut kirjoittaa kaikki surettavat tai ilostuttavat tai jopa raivostuttavat asiat, on olo huomattavasti kevyempi. Vaikkei se sitä seikkaa poista että olis mukavampi kun saisi murun kanssa puhua asioista, mutta itseäni toistaen, se varmasti vain vaikeuttaisi hänen oloaan intissä.

Tai en tiedä, hitto. Oon niin sekasin vielä tästä kaikesta etten osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, saatika edes tiedä mitä ajatella. Huh!

Onneksi tänään on jo torstai ja muru tulee kahden yön päästä kotiin, yhdeksi yöksi.

Onhan se parempi kuin ei mitään.

Sunnuntaita vaan en odota, se on kamalaa.