TJ 100

Niin, sata.

Sata aamua enään tätä erossa olemista, ja sitten tää on ohi.

Kuusikymmentäviisi (65) aamua takana.

Ohhoh.

Oon murun poissa ollessa opetellut syömään aamupalaa ja muutenkin elämään terveellisemmin.
Hyvältä näyttää ja toivotaan että tämä jatkuu vielä pitkäänkin!

Miten me ollaan kestetty ja tullaan kestämään?

Pakko se vain on kestää, ei mitään niin hyvää mitä meillä on halua heittää tälläisen takia hukkaan, ei todellakaan.

Joidenkin (255vrk & 347vrk leskien/sotilaiden) mielestä tämä 165vrk ei varmaan ole mitään,

mutta meille tää on kyllä ihan riittämiin. Tai mulle, enhän mä voi toisen puolesta puhua. 

Toki jos rakas esim. vuodeksi olisi joutunut niin täällä sitä oltaisiin vuosi leskeilty, mutta näin tämä meni kyllä molempien toiveiden mukaisesti (muru halunnut alusta asti olla puoli vuotta ja minä pidin peukkuja että näin myös tapahtuu) ja mikäs sen mahtavempaa :)

Kyllä tää toisen odottaminen on paikoittain käynyt aika rankaksi, henkisesti.

Tosin ne rankimmat ajat taitavat kohdistua ensimmäis(t)en kuukauden/kuukausien kohdille, joista pikku hiljaa ollaan lähdetty kohti parempaa.

Toki niitä romahduksia myös tulee vielä, varsinkin jos on hankalia asioita elämässä, joiden käsittelemiseen tarvitsisi rakkaan apua.  

Tai edes sitä että se rakas kuuntelisi kuin huutaisin ja raivoisin kuinka paska maailma on ja mä vihaan kaikkea. Sen jälkeen se käskis mut mukaan tupakalle ja mulla olisi taas parempi olo.

Vielä täytyy se sata aamua odottaa, mutta Veli Sikiön sanoin,

'Näillä mennään ja odotus palkitaan' 

Näinkö, toivotaan ;)