Ymmärräthän että näit jo melkein koko kuvan, ja tulet ehkä pettymään. Varmistin vain kun vieläkin me tässä seisotaan

Toivon ja rukoilen että se mitä on jäljellä näkyy tässä..

.. Ja pelkään että se mitä on jäljellä olisikin tämä..

Hitto, toi ensimmäinen (ja toivottavin) näyttää niiiiin paljon lyhkäsemmältä kun tämä toinen,

mutta niinhän se onkin.

Rupes oikein ahistamaan kun ajattelin että entä jos mun muru kuitenkin oiskin ton 347 vrk.

Mutta aika varmasti hän tuon 165 vrk on siellä, sellasta tietoa sieltä on tullut.

Vaikkei niitä siellä siis ole edes päätettykkään mutta en nyt viitsi täällä miekkosen henk.koht. asioita kauheasti valaista :)

Mutta koskaan ei kannata olla liian varma :P  

Mansikkaa ja valkoapilankukkaa..

Olipa ihana viikonloppu.

Tai no, meidän vklp alkoi kyllä vasta lauantai-iltana, kun toi rakas sieltä tuli lomille..

Vietettiin laatuaikaa kahdestaan kotona, ja kellon tullessa melkein kymmenen, lähdettiin paikalliseen.

Ei siellä ketään ollut ennen kuin me mentiin, tai olihan siellä 2 ihmistä. 

Kuitenkin hetkisen päästä koko paikka oli ihan täysi! Ihan ihmeteltiin että mistä tälläinen johtuu :D

Leevi oli niin ihana ja kävi laittamassa soittimeen muutaman kolikon ja hartaasti valitsi sieltä muutaman biisin, ja yksihän oli tämä..

Toi biisi on ns. yksi meidän biiseistä, oli ensimmäinen laulu jonka leevi mulle aikoinaan lauloi :)

Leevi hyräili eilen mulle tota ja kyllä mun piti huulta purra ettei kyyneleitä päässyt tippumaan, niin jotenkin vaan otti kovin..

Ne ajat oli silloin kun ei tarvinnut mistään huolehtia ja oltiin ihan vastarakastuneita, hih!

Nyt se muru lähti sitten takaisin kassulle, ja jäin yksin tihruttamaan itkua kotiin.
En vaan voi sille mitään että mun vaan teki niin pahaa päästää Leevin kädet irtoomaan mun ympäriltä,
oisin varmaan tehnyt mitä vaan että oisin saanut edes sen pienen hetken lisää!
Ikävää helpottaa kuitenkin se että Leevi tulee onneksi taas ensi lauantaina kotiin, ei montaa yötä siihen!

Teille voinkin paljastaa, että piilotin/pistin Leevin reppuun hänen tietämättään rakkauskirjeen, heh!
Laitoin sen kirjekuoreen ja kirjoitin päälle ''rakkauskirje'' ja koko kirjekuori täyteen sydämiä;)
Toivotaan että toinen ilahtuu kun sen löytää :)

Luultavasti huomenna menen postiin, postittamaan Leeville kirjeen/paketin :) Siellä onkin tekstiä ja piirroksia, toivottavasti irtoo naurut ;) Ja tietenkin piti leevin lempiherkkuja pistää mukaan pakettiin!

Mulla on vaan niin ikävä mun murua kokoajan.
Tätäkö tää ihan oikeasti tulee kokoajan olemaan?

Jos esimerkiksi tulet kello neljältä iltäpäivällä, niin jo kolmelta alan olla onnellinen

Muru tulee tänään lomille, jee!

Tosin se on vain yhden yön, lähtee jo sunnuntaina pois.. Mutta oon mä vaan niin onnellinen että se on edes sen yhden yön! Kyllä sekin on parempi kuin se etten näkisi Leeviä ollenkaan.. 

Vaikka jossain vaiheessa mietinkin että eikö se olisi parempi että ei olisi noita yhden yön lomia,

vaan mielummin yksi vklp kiinni, yksi kokonaan vapaa jne. mutta oon mä nyt sitä mieltä et on se ihanaa kun on edes yhden yön!

Sunnuntai vaan pelottaa. En haluaisi taas romahtaa Leevin ollessa vielä kotona.

Mutta .. Se on ihan hirveä kun toinen pistää inttikuteet niskaan, siinä se vasta kärjistyy että toinen on oikeasti justnytkohta lähdössä pois kotoa.

Itkeä tirautin Leevin tullessa ensimmäisille lomille, oli jotenkin niin helpottavaa nähdä toinen muutaman viikon erossa olemisen jälkeen. En ois millään tahtonut päästää irti, aattelin varmaan että jos nyt päästän irti se lähtee taas ja jättää mut yksin. Hassu minä.

Tosin eihän se ns. omasta halustaan sinne lähde ja jätä mua tänne kotiin sitä odottelemaan, velvollisuudestahan tuo lähtee. Ja sen tiedän että Leevi käy varmasti vaikka päällään seisoen armeijan loppuun.  

Kyllä toi intti on sille sen verran tärkeä juttu.

Vaikka se ainakin tällähetkellä on sitä mieltä että puolella vuodella tahtoo selvitä.

Niin tahdon kyllä minäkin.

Lentosuukot mun murulle!

Sekaisin kaikesta

Ajattelin alkaa kirjoittelemaan tällä inttiajalle omaa blogia, osittain siksi että en viitsi tuota ns. kunnon blogia täyttää kaiken maailman inttiin liittyvällä, kun kaikkia lukioita se ei varmastikkaan kiinnosta.

Tästä se lähtee.

Mä en vaan oikeesti käsitä sitä vieläkään että tämä kaikki tulee kestämään VÄHINTÄÄN sen puoli vuotta?

Mulla on tällä hetkellä niin kova ikävä omaa rakasta että oikein pistelee.

Kai tästä pitäis ns. ottaa 'iloirti', tästä ajasta, mutta kysympähän vaan mikä ilo, kun niin moni sitä toitottaa?

Suljen suurimman suruni sisälleni, enkä paljasta sitä kenellekkään.

Tuntuu ettei kukaan ymmärrä sitä kuinka pahalta ja kamalalta musta tuntuu. Vaikka varmasti ymmärtää. Tai no, en tiedä.

Varsinkaan Leeville en halua edes kertoa kaikkea, etten vaan vaikeuttaisi sen aikaa siellä.

Kai silläkin on/olisi helpompaa siellä kun se 'tietäisi' että mulla menee hyvin täällä, ja mä pärjään?

En mä kuitenkaan valehtelemaan rupea, se olisi todella väärin.

Kyllä sen Leevinkin pitää tietää se kuinka ikävä mulla sitä on.

Mutta kaikista pahimmat ikäväkohtaukset, ja ne hetket joina vaan istun olkkarin lattialla Leevin t-paita halauksessa, ja itken lohdutonta ikäväitkua, voi jättää sitten omaan tietoon?

Vai pitäisikö mun oikeasti kertoa kaikki Leeville?

Inttilesken päiväkirjaahan mä oon kirjoittanut ensimmäisestä inttipäivästä lähtien vihkoon,

ja sinnehän mä kirjotan _kaiken_. 

Muru saa sitten lukea koko kirjasen kun pääsee lopullisesti pois sieltä.

Toi päiväkirjaan kirjoittaminen on helpottanut suunnattomasti, uskokaa pois.

Sinne kun on saanut kirjoittaa kaikki surettavat tai ilostuttavat tai jopa raivostuttavat asiat, on olo huomattavasti kevyempi. Vaikkei se sitä seikkaa poista että olis mukavampi kun saisi murun kanssa puhua asioista, mutta itseäni toistaen, se varmasti vain vaikeuttaisi hänen oloaan intissä.

Tai en tiedä, hitto. Oon niin sekasin vielä tästä kaikesta etten osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, saatika edes tiedä mitä ajatella. Huh!

Onneksi tänään on jo torstai ja muru tulee kahden yön päästä kotiin, yhdeksi yöksi.

Onhan se parempi kuin ei mitään.

Sunnuntaita vaan en odota, se on kamalaa.