Sekaisin kaikesta

Ajattelin alkaa kirjoittelemaan tällä inttiajalle omaa blogia, osittain siksi että en viitsi tuota ns. kunnon blogia täyttää kaiken maailman inttiin liittyvällä, kun kaikkia lukioita se ei varmastikkaan kiinnosta.

Tästä se lähtee.

Mä en vaan oikeesti käsitä sitä vieläkään että tämä kaikki tulee kestämään VÄHINTÄÄN sen puoli vuotta?

Mulla on tällä hetkellä niin kova ikävä omaa rakasta että oikein pistelee.

Kai tästä pitäis ns. ottaa 'iloirti', tästä ajasta, mutta kysympähän vaan mikä ilo, kun niin moni sitä toitottaa?

Suljen suurimman suruni sisälleni, enkä paljasta sitä kenellekkään.

Tuntuu ettei kukaan ymmärrä sitä kuinka pahalta ja kamalalta musta tuntuu. Vaikka varmasti ymmärtää. Tai no, en tiedä.

Varsinkaan Leeville en halua edes kertoa kaikkea, etten vaan vaikeuttaisi sen aikaa siellä.

Kai silläkin on/olisi helpompaa siellä kun se 'tietäisi' että mulla menee hyvin täällä, ja mä pärjään?

En mä kuitenkaan valehtelemaan rupea, se olisi todella väärin.

Kyllä sen Leevinkin pitää tietää se kuinka ikävä mulla sitä on.

Mutta kaikista pahimmat ikäväkohtaukset, ja ne hetket joina vaan istun olkkarin lattialla Leevin t-paita halauksessa, ja itken lohdutonta ikäväitkua, voi jättää sitten omaan tietoon?

Vai pitäisikö mun oikeasti kertoa kaikki Leeville?

Inttilesken päiväkirjaahan mä oon kirjoittanut ensimmäisestä inttipäivästä lähtien vihkoon,

ja sinnehän mä kirjotan _kaiken_. 

Muru saa sitten lukea koko kirjasen kun pääsee lopullisesti pois sieltä.

Toi päiväkirjaan kirjoittaminen on helpottanut suunnattomasti, uskokaa pois.

Sinne kun on saanut kirjoittaa kaikki surettavat tai ilostuttavat tai jopa raivostuttavat asiat, on olo huomattavasti kevyempi. Vaikkei se sitä seikkaa poista että olis mukavampi kun saisi murun kanssa puhua asioista, mutta itseäni toistaen, se varmasti vain vaikeuttaisi hänen oloaan intissä.

Tai en tiedä, hitto. Oon niin sekasin vielä tästä kaikesta etten osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, saatika edes tiedä mitä ajatella. Huh!

Onneksi tänään on jo torstai ja muru tulee kahden yön päästä kotiin, yhdeksi yöksi.

Onhan se parempi kuin ei mitään.

Sunnuntaita vaan en odota, se on kamalaa.