It's over

En uskonut tämän päivän koittavan. 

Tai siis, tiesinhän mä että kyllä tää loppuu, mutta että oikeasti näin pian?

Tää on oikeasti nyt ohi.

Tuntuu että mun pää räjähtää.

Niin paljon asioita pyörii mielessä, mutta toisaalta tuntuu että se on ihan tyhjä.

En ainakaan saa mitään asioita sieltä ns. ulos.

Tää puoli vuotta on toisaalta ollut todella tapahtumarikasta aikaa, toisaalta taas kaikkea muuta kuin sitä.

Paljon asioita on ainakin selvinnyt.

Meidän suhde kestää kyllä erossa olemiset, kinat, riidat jne.
Meidän suhde kyllä kestää kaiken.

Meidän suhde pysyy samana kuin ennen inttiä, ellei ole kenties jopa muuttunut parempaan suuntaan.
Me ihan oikeasti rakastetaan toisiamme.

Olen niin onnellinen että tämä loppuu, mutta kyllä tää tuntuu vähän haikeelta, kun muistelee ensimmäisten lomien tuomia tunteita, kuinka niiiin kovin perhoset leijailivat vatsassa kun odotin rakasta kotiin.
Ja kuinka helvetin pahalta se tuntui joka kerta kun muru veti inttikuteet niskaan ja lähti ovesta....
Se ikävä, siitä tunteesta oikeesti tietää että kyseessä on jotain todella tärkeää.
Ja se ikävä on ollut joka helkutin päivä tämän armeijan ajan.

Kuinka ylpeä mä olinkaan joka leiristä jonka rakas selvisi, kuinka ylpeä mä olinkaan että rakas veti jussinmarssin (yli sata km) muutaman tunnin unella, ei luovuttanut, kuinka ylpeä mä olin kun rakas sai ylennyksen korpraaliksi?
Mä olin todella ylpeä. Ja olen vieläkin.

Niinkuin edelliseen postaukseen kirjoitin, jos intti kerran on ottanut ihan helvetisti meiltä pois,
niin on se myös antanut paljon.

Blogi varmaan lopettaa toimintansa, kun tuo korpraali nyt kotiutu.

Tosin jätän tämän kyllä tänne, ja saatan joskus tulla päivittelemään miten meidän arki on alkanut taas sujua :)

Multa saa mielellään kysellä inttiin/intti-leskeilyyn liittyviä kysymyksiä jne, autan mielelläni :)

Onnea kaikille jotka kotiutuvat ja joilla loppuu inttileskeily, ja ihan rutosti tsemppiä teille kaikille joilla vielä tämä jatkuu!!