Perjantai, päivistä parhain (ainakin tällä kertaa)

Monday you can fall apart
Tuesday, Wednesday break my heart
Oh, Thursday doesn't even start
It's Friday I'm in love

Jee, viikko on vihdoin ohi ja on perjantai, muru tulee kotiin <3

Onks ensviikolla pääsiäinen? Jos on niin murulla ois taas pidennetyt lomat! 

Hyvä vaan että saavat nyt enemmän lomia, niitten p-kausi oli meinaan sellaista kasarmilla oleskelua että jeejee.

Toisaalta, oon ihan tyytyväinen että suurinosa yhdenyön lomista ja gineksistä (ei niitä gineksiä kerinnyt olemaan kyllä kuin vissiin 1-2) oli alussa, koska alussa oli muutenkin totuttelemista tähän kaikkeen ja sitten tuo kaikki ns. kakka siihen, nythän tää intti tuntuu vaan helpottavan mitä lähemmäs kotiuttamista mennään!

Jos teistä kukaan tajusi pointtiani :D

Koska jos muru olisi alussa päässyt joka vklp kunnon lomille,

ja nyt yht'äkkiä olis ginekset ja yhdenyönlomat alkaneet, olis se voinut olla aika kolaus.

Kuva on otettu toisesta blogistani.
Hitto, oon syönyt kuluneen viikon aikana ihan hirveesti! Kattilallinen jauhelihakeittoa,nakkikastikkeet perunamuusilla, iso vadelmarahka-piirakka, paljon leipää jne :D Ihan kuin olisin jotenkin ajatellut että kun muru ei saa siellä leirillä kovin hyvää ruokaa tällä kertaa, niin mun pitää syödä sen puolesta, haha :D

Onko jollekkin teistä käynyt näin että alussa oli paljon lomia ja nyt ne ovat harventuneet huomattavasti, ja miltä se on tuntunut?

Onko nyt edessä gines, vai kenties jopa pidennetyt lomat? :)

Onkos täällä melkeinpä kaikki lukijat I/13 leskiä,

vai löytyykö esim II/12, tai jopa tulevia I/14? :)

You and me -us-, forever and always

Ihan mahtava vklp takana, pidennetty sellainen.

Vasta maanantai-iltana jouduin luopumaan murusta.

Tiedän kyllä että muru tulee kotiin taas jo perjantaina, mutta silti tuntuu vaan niin tyhjältä ilman murua.

Tuntuu että täällä kämpässä kaikuu, vaikka kämppä täynnä roinaa onkin, kun muru ei ole kotona.

Tuntuu vaan yksinkertaisesti siltä että unohdan kaikenmuun paitsi ikävän,

sinä samana hetkenä kun muru kävelee ovesta pihalle inttikuteet niskassa ja mä jään yksin kotiin.

Tuntuu etten vaan osaa tehdä mitään ilman murua.

Random-kuva tämän kuun alusta.

Ja miten hyvältä voikaan tuoksua murun paita jota se lomilla käytti, hah.

Ja kuinka mieluusti nyt ottaisin sen niin kovin kuorsaavan murun tohon viekkuun,

vaikka ennen on kuorsaus saanut melkeinpä raivonpartaalle (inhoan siis kuorsaamista todella paljon :D) 

Ja kuinka helpottavaa on se että saa nukahtaa murun kainaloon kun on ollut henkisesti hyvin raskas päivä.

Mua ahdistaa kun ajattelen, kuinka paljon hyviä hetkiä me menetetäänkään armeijan takia.

Kuinka paljon kaikkea ihanaa meille niinä päivinä jotka muru nyt palveluksessa on, kerkiäisi tapahtua?

Toisaalta, nyt oikeastaan jokainen päivä joka yhdessä ollaan, on ihana. 

Nyt edessä on kolmen päivän leiri, joka merkitsee vähintäänkin niukkaa yhteydenpitoa.

Oon onnellinen jos saan yhdenkin viestin jokaisena päivänä.

Voih, olisipa jo kesäkuun 20päivä, ja saisin murun lopullisesti kotiin..

Mulla on niin kauhea ikävä.

TJ 100

Niin, sata.

Sata aamua enään tätä erossa olemista, ja sitten tää on ohi.

Kuusikymmentäviisi (65) aamua takana.

Ohhoh.

Oon murun poissa ollessa opetellut syömään aamupalaa ja muutenkin elämään terveellisemmin.
Hyvältä näyttää ja toivotaan että tämä jatkuu vielä pitkäänkin!

Miten me ollaan kestetty ja tullaan kestämään?

Pakko se vain on kestää, ei mitään niin hyvää mitä meillä on halua heittää tälläisen takia hukkaan, ei todellakaan.

Joidenkin (255vrk & 347vrk leskien/sotilaiden) mielestä tämä 165vrk ei varmaan ole mitään,

mutta meille tää on kyllä ihan riittämiin. Tai mulle, enhän mä voi toisen puolesta puhua. 

Toki jos rakas esim. vuodeksi olisi joutunut niin täällä sitä oltaisiin vuosi leskeilty, mutta näin tämä meni kyllä molempien toiveiden mukaisesti (muru halunnut alusta asti olla puoli vuotta ja minä pidin peukkuja että näin myös tapahtuu) ja mikäs sen mahtavempaa :)

Kyllä tää toisen odottaminen on paikoittain käynyt aika rankaksi, henkisesti.

Tosin ne rankimmat ajat taitavat kohdistua ensimmäis(t)en kuukauden/kuukausien kohdille, joista pikku hiljaa ollaan lähdetty kohti parempaa.

Toki niitä romahduksia myös tulee vielä, varsinkin jos on hankalia asioita elämässä, joiden käsittelemiseen tarvitsisi rakkaan apua.  

Tai edes sitä että se rakas kuuntelisi kuin huutaisin ja raivoisin kuinka paska maailma on ja mä vihaan kaikkea. Sen jälkeen se käskis mut mukaan tupakalle ja mulla olisi taas parempi olo.

Vielä täytyy se sata aamua odottaa, mutta Veli Sikiön sanoin,

'Näillä mennään ja odotus palkitaan' 

Näinkö, toivotaan ;)

Päivä päivältä päivät vähenevät. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin. Joka päivä minä sinua täällä odotan... LTJ 11 & TJ 108

Vklp oli mahtava.

Mun suunnittelema yllätys onnistui täydellisesti, muru oli niiiiin tyytyväinen alkuruokiin,

pääruokaan ja jälkiruokaan mitkä sitä odotteli täällä kun pääsi kotiin :D

Ja muutenkin koko vklp, oltiin vaan kahdestaan < 3 

Kaupassa käyntiä ja takapihan tupakkareissuja lukuunottamatta ei poistuttu meidän kämpästä mihinkään :D 

Kateltiin leffoja, syötiin hyvin, ja vaan oltiin < 3 

Nyt on sitten edessä gines.

Ajatukset on kyllä sekaisin. 

Itse olen kipeänä tällä hetkellä, enkä kyllä toivo mitään muuta

(paitsi ehkä sitä että parantuisin..) niin kovin että muru olis mua täällä hoivaamassa nyt :(

Eilen oli taas tosi vaikeaa päästää muru lähtemään.

Tai hyvinhän mä sen päästin siitä ovesta ulos tarpomaan mutta henkisesti teki kyllä tosi tiukkaa.

Edessä oleva gines ei helpota toisen kotoa poistumista ollenkaan, varsinkin kun tietää että nyt ei tosiaan nähdä vklp :(

Mä haluan että muru tulee kotiin.

Kirjotus voi olla vähän (paljon) sekavaa kun kirjoitan  tätä tosiaan kipeenä, juuri vasta juon aamukahvia

ja röökillä en ole vielä käynytkään :D Eli en ole edes kunnolla vielä herännyt.